Suomen jääkiekon maajoukkueella oli vuonna 2017 näytönpaikka, osallistuihan se MM-kisoihin, jotka pidettiin sekä Ranskassa että Saksassa. Köln ja Pariisi toimivat kisojen kisapaikkana ja kisat pidettiin toukokuun 5.- 21. päivä. Ruotsin joukkue ylsi kultamitaliin, hopeaa voitti Kanada ja pronssia Venäjä. Suomi ei näissä kisoissa päässyt mitaleille. Esittelemme kuitenkin tässä artikkelissa Suomen MM-kisoihin lähettämän joukkueen.

Joukkueen johto

MM-kisojen joukkueen johdosta vastasivat päävalmentaja Lauri Marjamäki, apuvalmentajat Waltteri Immonen sekä Kalle Kaskinen, joukkueenjohtaja Jukka Lohva ja General Manager Jere Lehtinen. Lauri Marjamäki siirtyi joukkueen päävalmentajan pestiin vuoden 2016 kesällä ja hänen ensimmäinen turnauksensa tässä roolissa oli vuoden 2016 Jääkiekon World Cup, jossa Suomi ei onnistunut voittamaan ainoaakaan ottelua jääden lohkonsa viimeiseksi. MM-kisoissa 2017 Suomi pääsi välieriin, mutta hävisi pronssiottelussa Venäjälle jääden kisojen neljännelle sijalle. Vaikka neljäs sija oli varmasti pettymys, oli se toisaalta myös hyvä saavutus Lauri Marjamäelle ottaen huomioon, että kyseessä olivat hänen ensimmäiset MM-kisansa näin suurissa saappaissa. Nähtäväksi jää, pystytäänkö jo tänä vuonna parempaan!

Jere Lehtinen on tullut tunnetuksi ammattilaiskiekkoilijana, joka pelasi laitahyökkääjänä muun muassa Dallas Starsissa. Nyt Jere jatkaa uraansa jääkiekon parissa toimien muun massa Suomen MM-kisajoukkueen General Managerina – pestissä on varmasti hyötyä Jeren vankasta kokemuksesta jääkiekon parissa.

Joukkueen pelaajat

Keitä sitten pelasi Suomen MM-kisojen joukkueessa? Joonas Korpisalo, Harri Säteri sekä Joni Ortio valittiin kisaan Suomen maalivahdeiksi. Puolustuksesta vastasivat Julius Honka, Atte Ohtamaa, Mikko Lehtonen, Lasse Kukkonen, Topi Jaakola, Juuso Hietanen, Joonas Järvinen sekä Ville Lajunen. Hyökkääjiksi Suomen MM-joukkueeseen valittiin Oskar Osala, Miro Aaltonen, Valtteri Filppula, Mikko Rantanen, Markus Hännikäinen, Jani Lajunen, Joonas Kemppainen, Jesse Puljujärvi, Tomi Sallinen, Veli-Matti Savinainen, Juhamatti Aaltonen, Antti Pihlström, Sebastian Aho sekä Mika Pyörälä.

Kun tarkastellaan MM-joukkueeseen mukaan valittujen pelaajien kotiseuroja, vilahtelee joukossa useita tuttuja nimiä, kuten Oulun Kärpät, Jokerit, Tappara ja HIFK. Esimerkiksi hyökkääjä Juhamatti Aaltonen on HIFK:n kasvatti ja Antti Pihlström edustaa Jokereita. Jani Lajusen seura on Tappara ja Mika Pyörälä pelaa Oulun Kärpissä.